UUTUUS! Naisten kelkkakoulu

Järjestetään 12.12.  alkaen kurssimaisesti kerran kuukaudessa aina huhtikuulle saakka. Ajopäivä: Lauantai.

Kurssin tavoitteena on saada moottorikelkalla-ajo taito, rohkeutta kunkin henkilökohtaisella tasolla sekä varmuutta ajamiseen. Ensimmäiset kerrat harjoittelemme suljetulla ajoharjoitteluradalla. Siellä ajaessa ei tarvitse olla ajokorttia, mutta kelkkareiteille siirtyessämme tarvitset vähintään T- tai B-luokan ajokortin. Kurssilla etenemme vaiheittain kunkin osaamisen myötä ja lähdemme tekemään myös pidempiä ajoreissuja taitojen kehittyessä. Käymme myös läpi hieman teknistä osaamista, kuten hihnan ja tulppien vaihto. Kurssin päätteksi voimme tehdä keväällä pidemmän yön yli kestävän ajoreissun. (Tämän suunnittelu ryhmän kanssa ja kustannus erikseen)

Kurssille otetaan min 3, max 5 hlö kerralla.
Kurssin kesto noin 2h / kerta, kokonaisuudessaan 5 kk
Hinta 100 € / kerta / hlö
Koko kurssi  400 € / hlö / 5 kk

Hinta sisältää moottorikelkan vuokran, polttoaineet, varusteet, opastuksen, kuljetukset harjoittelurata-alueelle, veron.

Oppaina toimii kelkkoihin ja kelkkailuun perehtyneet kokoneet ammattilaiset. Miehiä emme ota kurssille mukaan, muutakuin oppaaksi. Jos kurssille on useampia halukkaita, järjestämme lisää kursseja kysynnän mukaan muinakin päivinä.

Lisätietoja ja varaukset
info@kinossafaris.com  puh. 050 403 2000

naisten-kelkkakoulu